Lukijat

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

#11 Valokuvaajana Sanna Svensson Ruotsista

Viikko sitten saimme vieraaksemme valokuvaaja Sanna Svenssonin Ruotsista. 
   Niinpä varhain lauantai-aamuna kopsuttelimme pesuhalliin. Boss sai kunnon tehopesun kimoshampoolla, Blondista taas sutaisin pelkällä vedellä keltaisia läikkiä pois. 
   Tamma ei ole vielä sinut halliympäristön kanssa ja ennenkuin alan sen enempää pesemään, sen pitää olla rento. Jalkoja on nyt pystynyt nostelemaan ylös omassa karsinassa, mutta muualla jännittää niin ettei kannata edes kokeilla. 

Kun tietää jo valmiiksi mahdollisuuden onnistuneeseen tekemiseen olevan olematon, ei kannata hankkia epäonnistuneita kokemuksia ehdointahdoin.

Boss loisti taas hommassaan ja jaksoi keskittyä, vaikka Blondi jäikin aluksi halliin odottamaan. 




Kuvauksissa oli tilanne, josta ajattelin kirjoittaa enemmän. Boss ja Blondi seisoivat vieretysten irti pellolla, ohjasin niitä ja kuvaaja oli kauempana. Ilmassa oli pikkuisen yrmyilyä puolin ja toisin...


Keskenkaiken Boss tuumasi että Blondin on syytä siirtyä kauemmas. Boss veti korvansa luimuun ja oli näykkäisemässä Blondia kaulasta, mutta ennenkuin se ehti sen toteuttaa olin jo karjaissut ja heittänyt narun sitä päin niin, että kuvaajakin taisi pelästyä. Boss siitä paikasta hyppäsi taaksepäin ja poistui. Blondin suhtautuminen hämmästytti! 
   Hevonen, joka pelkää äkkinäisiä liikkeitä ja on muutenkin herkkä; se ei ollut liikahtanut senttiäkään alkuperäiseltä paikaltaan ja Bossin poistuessa se tuli suoraan luokseni. Se tiesi tarkalleen ettei sille "puhuttu" ja ihan kuin olisi ymmärtänyt että pidin sen puolia. Tiedä häntä. 
Boss kävi parinkymmenen metrin päässä ja tuli takaisin korvat hörössä,  paremmalla asenteella ja työskentely jatkui. Kukaan ei muistellut enää tapahtunutta ja loppuaika oli kaikkien kesken seesteinen tunnelma.

Hevosten kanssa ensiarvoisen tärkeää on välitön palaute, niin kehujen kuin käytöstä oikaisevan palautteen antaminen. Jos olet myöhässä,  on järkevämpi olla hiljaa sillä hevonen oppii vain oikeaan aikaan saadusta palautteesta. 

Nyt osuin itse aivan nappiin,  hetkellä jolloin ajatus tuli hevosen päähän se sai välittömästi oikaisun. Sama toisinpäin; kun opetan jotain asiaa ja hevonen myötää sille, palkkaan alkuun jo ajatuksesta. 



                                                              Sannan omat sivut:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti