#16 Terveisiä metsästä!

Maaliskuu vaihtui huhtikuuksi, ilma lämpenee. Tällä haavaa joka paikka tahtoo kurastaa valkoiset hevoset. Boss ja Blondi pääsivät pesulle, vaikka vitivalkoinen lopputulos ei kauaa säilynytkään. Yhden kuvausreissun ajan kuitenkin!

Blondi sai ensimmäistä kertaa Suomessa ollessaan kunnon shampoopesun ja huuhtelut vesiletkun kera. Tämä ei haitannut tammaa, pesuhalli on jo tullut tutuksi ja luottamus meidän välille alkaa olla rakennettu. 

Blondi valkeana metsänneitona, kuva: Johanna Sjövall

Boss on tottunut jopa hiustenkuivaajaan, jolla käy paksujen vuohistupsujen kuivaaminen kätevästi talvellakin.

Alla olevan videon kuvausreissulta nappasi Johanna Sjövall. 

Kuvia Bossin omalla valokuvasivulla The Blue Boss Photography, tervetuloa kurkkaamaan!

#13 Skandinaavisen mytologian Bäckahästen

Kaunis varhainen kesäaamu, kännykkä piippaa herätystä ennen viittä. Nopeat aamutoimet. 
   Olemme saaneet vieraaksemme ruotsalaisen satuvalokuvaaja Miina Anahitan, joka haluaa käyttää Bossia skandinaavisen mytologian olentoja käsittelevässä projektissaan. 
   

Boss saa kuvastaa tarujen ja myyttien usein valkoiseksi oriiksi kuvattua olentoa Bäckahästen (engl. The Brook Horse). Viikinki-aikaiset tarinat kertovat satumaisen kauniista hevosesta, joka syntyy järvistä ja lammista. Upealla ulkomuodollaan petollinen hevosolento yrittää houkutella lapsia ratsastamaan, jotta voisi laukata takaisin järveen ja hukuttaa lapset. 

Kuvat: World Of Mythology; The Brook Horse

Matka tallilta kuvauspaikalle Luvian Pinkjärvelle ei ole kovin pitkä. Perillä traileristaan ulos asteleva Boss on ehkä hieman ihmeissään aikaisesta aamusta. 

Edellisenä iltana on kuvauspaikka katsottu jo valmiiksi. Vedämme vain pätkän valkoista aitalankaa lasikuitutolppiin rannalta veteen, merkiksi Bossille. Olen varautunut kuvauksiin korkeavartisin kumisaappain, mutta jo tässä vaiheessa saan nauraa saappaat täynnä kylmää järvivettä. 

Bossikin taitaa nauraa minulle, eikä ota askeltakaan veteen. Maanittelen, kehun, rohkaisen, tarjoan porkkananpalan jokaisesta eteenpäin suuntaavasta eleestä. Tupsujen peittämä kavio pysähtyy aina sentilleen vesirajaan. Seison polviani myöten järvessä, mutta vesi ei tunnu enää edes kylmältä. Hevosen kaula venyy uskomattoman pitkäksi kohti houkuttelevaa porkkanaa, mutta kaviot pysyvät visusti paikallaan. 
   

Yli puoli tuntia on kulunut, aurinko alkaa näyttää kuvauspaikalle odotettua valoa. En osaa lukea Miinan ajatuksia, hän on seurannut tilannetta sivusta ja antaa minulle työrauhan Bossin kanssa. Kamera on kuitenkin valmiina ja valon suhteen H-hetket alkavat olla käsillä. Ilmassa on turhautumista. 
   Teen virheen. En suurta ulkopuolisen silmille, mutta tiedän sen itse. Yritän käyttää näkymätöntä voimaa, pakottavaa painetta saadakseni paikalleen lukkiutuneen tilanteen purkautumaan edes johonkin suuntaan. Tiedän ettei toimintani tuo apua, mutta teen sen silti. Miksi?
   Rantaviivalle juurtuneet kaviot juurtuvat entistä syvemmälle. Talutan Bossin pois tilanteesta ja puhumme Miinan kanssa, että seuraavana aamuna on mahdollisuus uuteen yritykseen ellei nyt onnistu.

En tiedä mitä sitten tapahtuu, kenties rentoudun ja ilmapiiri rentoutuu; on ääneen sanottu että väkisin ei tehdä. 

Vakuutun taas siitä, että hevosen kanssa on paras unohtaa kaikki ympäristön, tilanteiden, muiden ihmisten tai oman pään luomat paineet. 

Kävelen vielä kerran rantaan, valo lankeaa kaislikkoon. Saappaat loiskuvat täynnä vettä jo valmiiksi, kun astun veteen. Boss seuraa! 

  
Alkuun harjoittelemme kuviota ihan rantavedessä. Lopullisessa versiossa Bossin tulee kävellä yksinään syvemmältä kaislikosta takaisin kohti kameraa, ja tulla luokseni rannalla johon kierrän eri kautta sitä vastaan. 

Riimun irroitus

Porkkanapalkinto kontaktista

Ohjaaja pois kuvasta

Bossin lähetys rantaan

Boss hoksaa nopeasti nämä jutut, ja kohta päästään aloittamaan. Uudestaan ja uudestaan kahlaan reisiäni myöten kaislikkoon, irroitan hevosen ja lähetän sen kohti kuvaajaa. Ja reippaasti rantaan, orille porkkananpala ja saman toisto. 

Miina kysyy voiko nyt sytyttää savupatruunat ja uskon että paketti pysyy kasassa. Kevyt tuulenvire liikuttaa savua juuri oikeaan suuntaan kuvausreitille. 


Boss on niin keskittynyt veteen menemiseen ja siitä rannalta palaamiseen, ettei se juurikaan reagoi patruunan palamisesta syntyvään sihinään, savuun tai sen hajuun. Se vain suorittaa. Ja minä palkkaan. 


Kello puoli kahdeksan ja aurinko valaisee jo koko rannan. Kuvaukset onnistuneesti purkissa! Toistoja tehtiin varmaan parikymmentä, ja Boss toimi loppujen lopuksi paremmin kuin olisin osannut kuvitella. 
   Miina on myös tyytyväinen ja kertoo lisää projektistaan. Hän on kuvannut skandinaavisen mytologian hahmoja myös Ruotsissa ja Norjassa, ja aikoo projektinsa päätteeksi avata Tukholmaan näyttelyn. Ajankohtaa hän ei osaa varmaksi sanoa, kun tunne on oikea. Kun kaikki ideat ja ajatukset ovat toteutettu, kun projekti tuntuu valmiilta. Siihen voi mennä puoli vuotta tai useampia vuosia. Yksi asia on kuitenkin varma, näyttely tulee olemaan ainutlaatuisen upea!

Bäckahästen

Miina Anahita, Sweden   http://www.miinaanahita.com/   

The Blue Boss, Finland https://www.facebook.com/bluebossfinland

HUPS!! Tässä oli jokunen kuva joita ei ollutkaan vielä tarkoitus julkaista ;)

Kuka ehti kuvat näkemään sai hyvää ensimakua, myös ne Bäckahästen-kuvat siis julkisiksi vasta kun Miinan koko projekti valmiina =)

#12 Talvista ulkoilua

Blondin kontaktiharjoituksissa ollaan edetty mukavasti; tamma tulee itse luo, viipyy aikansa ja lähtee taas. Sen pystyy myös harjaamaan tai käymään kädellä läpi kokonaan ilman että se poistuu paikalta. 

Yhtenä aamuna taluttaessani Blondia tallista tarhaan, laskin sen ottavan viisi kertaa kontaktin koskettamalla turvallaan kämmenselkääni. 

Vuorovaikutus sen kanssa on harpannut askeleen eteenpäin, mutta edelleen se jää pitkiksi ajoiksi tuijottamaan kaukaisuuteen. Ihan kuin odottaisi jonkun ilmestyvän maisemaan. Mietin millainen on ollut sen viime syksyinen varsan vieroitus ja toivon, että seuraavan varsan syntyminen saa sen viimeistään täysin "tälle tontille".

Kävelyretkille olemme viime viikkoina suunnanneet läheiselle isolle pellolle, jossa Blondi saa kulkea vapaana. Se jättäytyy toisinaan kauaskin unohtuessaan tuijottamaan kaukaisuuteen, mutta ottaa kohta meidät kiinni reippaalla ravilla tai laukalla.

Janon iskiessä on konstit hallussa. Jokusen sentin paksuinen jää särkyi kuopimalla. Hauskinta oli, että Boss päristeli sieraimiaan ojaan ilmestyneeseen juoma-aukkoon eikä tullut paria metriä lähemmäs. Ei kai lähes kolme vuotta Suomessa ole aikaansaanut moista uusavuttomuutta ;)  

Mukavaa on saada Bossin narun päähän joku muu kuin minä itse! Peppiina lähti mukaan auringonlaskuun kuvausreissulle.

#11 Valokuvaajana Sanna Svensson Ruotsista

Viikko sitten saimme vieraaksemme valokuvaaja Sanna Svenssonin Ruotsista. 
   Niinpä varhain lauantai-aamuna kopsuttelimme pesuhalliin. Boss sai kunnon tehopesun kimoshampoolla, Blondista taas sutaisin pelkällä vedellä keltaisia läikkiä pois. 
   Tamma ei ole vielä sinut halliympäristön kanssa ja ennenkuin alan sen enempää pesemään, sen pitää olla rento. Jalkoja on nyt pystynyt nostelemaan ylös omassa karsinassa, mutta muualla jännittää niin ettei kannata edes kokeilla. 

Kun tietää jo valmiiksi mahdollisuuden onnistuneeseen tekemiseen olevan olematon, ei kannata hankkia epäonnistuneita kokemuksia ehdointahdoin.

Boss loisti taas hommassaan ja jaksoi keskittyä, vaikka Blondi jäikin aluksi halliin odottamaan. 

Kuvauksissa oli tilanne, josta ajattelin kirjoittaa enemmän. Boss ja Blondi seisoivat vieretysten irti pellolla, ohjasin niitä ja kuvaaja oli kauempana. Ilmassa oli pikkuisen yrmyilyä puolin ja toisin...

Keskenkaiken Boss tuumasi että Blondin on syytä siirtyä kauemmas. Boss veti korvansa luimuun ja oli näykkäisemässä Blondia kaulasta, mutta ennenkuin se ehti sen toteuttaa olin jo karjaissut ja heittänyt narun sitä päin niin, että kuvaajakin taisi pelästyä. Boss siitä paikasta hyppäsi taaksepäin ja poistui. Blondin suhtautuminen hämmästytti! 
   Hevonen, joka pelkää äkkinäisiä liikkeitä ja on muutenkin herkkä; se ei ollut liikahtanut senttiäkään alkuperäiseltä paikaltaan ja Bossin poistuessa se tuli suoraan luokseni. Se tiesi tarkalleen ettei sille "puhuttu" ja ihan kuin olisi ymmärtänyt että pidin sen puolia. Tiedä häntä. 
Boss kävi parinkymmenen metrin päässä ja tuli takaisin korvat hörössä,  paremmalla asenteella ja työskentely jatkui. Kukaan ei muistellut enää tapahtunutta ja loppuaika oli kaikkien kesken seesteinen tunnelma.

Hevosten kanssa ensiarvoisen tärkeää on välitön palaute, niin kehujen kuin käytöstä oikaisevan palautteen antaminen. Jos olet myöhässä,  on järkevämpi olla hiljaa sillä hevonen oppii vain oikeaan aikaan saadusta palautteesta. 

Nyt osuin itse aivan nappiin,  hetkellä jolloin ajatus tuli hevosen päähän se sai välittömästi oikaisun. Sama toisinpäin; kun opetan jotain asiaa ja hevonen myötää sille, palkkaan alkuun jo ajatuksesta. 

                                                              Sannan omat sivut:

     https://www.facebook.com/photographybysanna/

#10 Johanna Sjövallin kuvausten kulisseissa

Bossista tuli valokuvamalli vähän kuin vahingossa. Porilainen ammattivalokuvaaja Johanna Sjövall kyseli Facebook-sivullaan hevosmalleja omaan projektiinsa, ja hetken mielijohteesta vastasin ilmoitukseen. 
   

Bossin valttina kuvauksissa on rauhallisuus, olematta kuitenkaan "puolinukuksissa", Ori on koko ajan innokkaana läsnä.

Bossilla on mallinhommat veressä, jo nuorempana Englannissa ollessaan se päätyi kuuluisan amerikkalaisen Mark J. Barrettin valokuviin ja irlannin cob-videoihin. Poseeraamisen taito on sillä luonnostaan. 
   Hevosenkäsittelyn näkökulmasta oppia tarvittiin rauhoittumisessa, paikallaan seisomisessa ja ohjaajaan pyyntöihin keskittymisessä. Kontakti ohjaajaan pitää kuvaustilanteessa olla mielessä päällimmäisenä,  ei räpsyvä salamavalo, uusi ympäristö, aava tuulinen ranta tai jalkoihin juokseva koira.

Nyt kun muistelee taaksepäin,  alkuvaiheessa piti taukoja pitää usein; antaa Bossin haukata ruohoa, kulkea ja katsella. Se ei jaksanut pitkää aikaa kerralla keskittyä, eikä sen kanssa ole koskaan pakolla tehty. 

Itseasiassa, miten saisit pakottamalla hevosen korvat hörölle?

Ohjaajan ensimmäinen tehtävä on tehdä itsestään kiinnostava hevoselle. Helpoiten se käy porkkanan avulla, mutta jos hevosen ajatus on pelkästään porkkanassa, se touhottaa vain makupalan perään. Siksi toiseksi tärkein tehtävä on saada hevonen rauhoittumaan. Rauhoittumisesta ja kontaktista voi palkita porkkanalla. 

Kun saa hevosen rauhoittumaan ja "alas", pääsee tilanteeseen jossa sitä voi pyytää hallitusti "ylös". 

Kuvaustunnelmissa jatketaan myös ensi kerralla, yhteisestä kuvaussessiosta Blondin ja Bossin kanssa! Sanna Svensson Ruotsista oli valokuvaamassa viime viikonloppuna, joten siitä myöhemmin =)

#8 Keskustelua hevosen kanssa

Kirjoitan tämän postauksen vastauksena viime viikolla saamaani blogikommenttiin, jossa pyydettiin yksityiskohtaisempaa kuvausta miten hevosen kanssa keskustellaan. On minulle todella hankalaa saada niin monitasoinen asia kuvailtua kirjoittaen, kun siinä niin moni asia vaikuttaa kaikkeen ja jokainen hevonen on erilainen persoona. Mutta yritetään!

Boss ja minä, kuva: Maria Sorsa

Hevonen keskustelee koko kehollaan  ja kokee ihmisen kehonkielen ja pyynnöt eriasteisina paineen tunteina riippuen siitä, miten hyvin se on paineelle siedättynyt. Esimerkiksi pikkuvarsa ja käsittelemätön vanhempikin hevonen kokevat paineen tunteen tavalla, jonka ihminen tulkitsee "erityisen herkäksi". 

Ihmisen kehonosat tuottavat hevoselle paineen eriasteisena; suoraan hevosta päin seisova ihminen kasvot ja katse sitä päin tuottaa paljon painetta, jos kääntää katseensa alas hevosen kokema paineentunne lievenee hieman. Sivuttain hevoseen nähden seisova ihminen tuottaa vähemmän painetta, mutta taas paine kasvaa kun ihminen kääntää katseensa hevoseen. 
   Selkä päin hevosta paine on pienimmillään, ja niin Blondikin uskalsi alkuun tulla vain takaapäin hiljaa haistelemaan korvaani ja puhaltamaan niskaani. Vielä sitäkin herkempi, arka tai pelkäävä hevonen tarvitsee kenties kyykistymisen, ihmisen on oltava mahdollisimman pieni, ennenkuin hevonen uskaltaa lähestyä haistelemaan.

Pikkuhiljaa erilaisten kokemusten myötä hevonen siedättyy paineelle, ja oppii myös menemään sitä päin. Se oppii että ihminen on kiva asia, ja kävelee painetta vastaan ihmisen luo.

"Hevosen kanssa keskustelu"-tilanteessa ihmisen pitää tiedostaa omasta kehostaan lähtevän paineen määrä ja suunta, sekä hevosen kehon eri kohdat, jotka tuntevat painetta vaihtelevan suuruisina.

Hevoselle opetetaan mitä ihminen kulloinkin haluaa käyttämällä painetta joka poistetaan heti kun hevonen toimii halutulla tavalla. Riippuen tilanteesta lisäpalkintona Boss ja Blondi saavat makupaloja, mikä auttaa huomattavasti työskentelymotivaation ylläpidossa.
   Jos ihmisen oma kehonkieli ja toiminta on epäjohdonmukaista eikä vastaa hevosen antamiin signaaleihin, hevonen päättelee itse miten toimia, toisinsanoen miten paineesta pääsee eroon. Tällaisen hevosen käyttäytymistä voi olla hankalampi ennakoida.


Ison pakoeläimen kanssa toimiminen on jatkuvaa riskinhallintaa, asioiden tiedostamista ja ennakointia. Oikealla koulutustavalla hevonen alkaa luottaa ihmiseen ja kokee ulkopuolelta tulevan paineentunteen hallitummin. Näin saa minimoitua vaaratilanteisiin johtavat riskit, jotka ovat aina jokaisen hyvin koulutetunkin eläimen kanssa olemassa.

Boss lasten talutusratsuna keväällä 2016

Hevonen, joka on opetettu oikealla tavalla, on turvallisempi ja rauhallisempi käsitellä tilanteessa kuin tilanteessa. 

Väärät koulutustavat (liiallinen ja/tai epäjohdonmukainen paineenkäyttö, pakotteet ja voimankäyttö) kokenut hevonen tai hevonen, jonka signaaleja ihminen ei ole ymmärtänyt ja hevonen on oppinut itse miten toimia, kasvattavat huomattavasti onnettomuusriskiä joka tilanteessa.

***

Tässä tällainen lyhyt katsaus laajaan aiheeseen! Pohjustuksena siis myös tuleviin postauksiin, joissa näitä juttuja voidaan käydä läpi vähän yksityiskohtaisemmin.
   Käviköhän tämä vastauksesta taannoiseen blogikommenttiin ja avasi kysyjälle edes hieman enemmän asiaa? =)

#7 Ensimmäinen yhteinen kuvauskerta

Talvi on täydellistä aikaa kuvata valkoisia hevosia, ainakin kun on lunta, huurretta ja sopivasti auringonpaistetta. Meillä länsirannikolla nämä kriteerit täyttyvät harvoin, joten kun ne ovat kohdallaan on syytä olla valmiina!

Ensimmäisen kerran Boss ja Blondi pääsivät poseeraamaan hovikuvaajalleen Johanna Sjövallille vain kolme päivää Blondin maahantulon jälkeen.  Itse otin sen tutustumisena, miten Blondi talutettaessa toimii. Vähän käsittelemättömänä se toimikin juuri niin herkästi ja kuuliaisesti kuin yleensä kokemattomat hevoset. Sille oli helppo osoittaa oma paikkansa,  takaviistossa vasemmalla puolellani kun taas Boss kulki samassa paikassa oikealla puolella. Näitäkin puolia vaihtelen,  jotta hevoselle kumpikin sijainti talutettaessa olisi yhtä tuttu. 

"Making Of"-kuva: 3 päivää Blondin saapumisen jälkeen. Boss tietää hommansa niinkuin näkyy  =D

"Making Of"-kuva: Blondi seisoi niin rauhallisesti, että pystyin heti vaihtelemaan omaa sijaintiani siihen nähden ja mennä jopa kyykkyyn.

Paikallaan seisominen ei tuottanut Blondin kanssa keskusteltavaa. Bossin kanssa aikanaan vei paljon aikaa saada se rauhoittumaan ja pysymään paikallaan, ja edelleen vieraat hevoset nostavat mukavasti sen kierroksia. Boss on ori, joka tykkää tulla nähdyksi kun se astelee paikalle ja käyttäytyy sen mukaan. 

Muutamia kierroksia pellolla ja pysähdyksiä, paikallaan seisomista ja pientä asentojen viilausta Johannan toiveiden mukaan. Ensikertalaiselta ori-tamma-parilta ei olisi osannut odottaa niin seesteistä suoritusta. Takaisin tallille sain kävellä kaksi löysää narua kädessäni Boss ja Blondi takanani löntystellen. Niin ne palikat loksahtelevat paikoilleen.

Pariskunnan Boss & Blondie ensimmäinen valmis yhteispotretti <3

# 6 Ei aina niin valkeaa unelmaa...

Joskus on tullut tuskailtua valkoisen hevosen omistamisen tuskaa; syksyn kurakeleillä, talven...öh... kurakeleillä, kevään kurakeleillä ja kesän... kurakeleillä. Sitä se on tuntunut täällä länsirannikolla olevan jo useampana vuonna. Kop kop, nyt on saatu pidempi pakkasjakso...
   Bossin mallinhommien vuoksi pesupuuhat sen kanssa ovat tulleet yhtä tutuiksi kuin mitkä tahansa rutiinit. Turhaan ei veden kanssa pelata,  eikä esimerkiksi kuraisia jalkatupsuja kannata alkaa erikseen pesemään. Tupsut estävät tehokkaasti lian ja kosteuden pääsemisen iholle asti. Niiden kuivattaminen etenkin talviaikaan on myös aikaavievää, olkoonkin että Boss antaa nuokkuen käyttää siihen hiustenkuivaajaa.

Boss syksyllä 2016

Bossille varatun kuvauksen vuoksi se piti siis pestä ja alkoi olla aika Blondinkin valuttaa viimeiset pölyt Englannista pesupaikan viemäriin.
   Olin jo edennyt niin pitkälle, että kädellä ja harjalla sain koskea tammaa lähes joka paikkaan; takajalat ja häntä vaativat enemmän aikaa kuin muut alueet. Varasin itselleni aikaa koko päiväksi lämpimään konehalliin, hevosten kanssa mikään ei ole niin tärkeää kuin rauhallinen ja kiireetön uusiin asioihin totuttelu. Etenemisen aikatauluttaa hevonen, ei suinkaan kello ja sitä vilkuileva ihminen.

Ennen...

...ja jälkeen  =)

Boss nauttii koko pesuoperaatiosta, se rouskuttaa heinää tai ottaa jopa torkut. Kerran se säpsähti hereille kun meinasi kaatua keskenkaiken. 
   Blondille taas kaikki oli uutta ja jännittävää. Hallin lämpöpuhaltimen hurina, taustalla soiva radio, viemäriin loriseva vesi. Sen parituntisen ajan, minkä Bossin peseminen vei, Blondi totutteli sille outoon ympäristöön. Ohimennen otin kontaktia siihen niin, että huomaamattaan sitä alkoi enemmän kiinnostaa missä minä olen kuin vieraalle ympäristölle säpsähtely ja edestakainen liikkuminen lyhyehkön narun päässä.  Vihdoin se rauhoittui syömään heinää seuraten sivusilmällä mitä Bossin kanssa puuhailtiin. Noin kolmen tunnin kuluttua halliin taluttamisesta Blondi oli itse valmis etenemään. Vesi itsessään ei sitä pelottanut, joten loppu kävi näppärästi. Niinkuin hevosiin viittava sanonta kuuluukin ; kun haluat säästää aikaa, käytä sitä. 
   Seuraavilla kerroilla Blondi muistaa jo, ettei pesuhallissa ole mitään pelättävää ja pääsen todennäköisesti suoraan itse asiaan rennon, luottavaisemman ja yhteistyöhaluisen tamman kanssa.

Puhdasta tuli...

...ja rentoon tunnelmaan on hyvä lopettaa! 

   

# 5 Tämän päivän touhuja!

Koska blogi laahaa vielä jonkin aikaa jälkijunassa (niin paljon kerrottavaa aiemmalta ajalta),  on kiva kuitenkin näyttää tämän hetken kuulumisia!
   Tämä kuva Bossista viimeisimmältä kuvauskeikalta Johanna Sjövallin kanssa.

Blondi on edennyt isoin harppauksin. Se on jo heti pellolla vastassa, tulee luo, ottaa kontaktia, seuraa perässä.  Seuraavaa vaihetta harjoitellaan, eli lähettämistä eteenpäin niin että kontakti säilyy. Se voi viedä jonkun aikaa, mutta sitähän meillä toivottavasti on! 
   Blondi käy välillä kauempana ja palaa kohta taas takaisin. Bossin tarkoitus on seisoa paikallaan, osallistumatta, sen ajan kun Blondin kanssa tehdään.  Aivan uutta siis molemmille.

#1 Tervetuloa meidän blogiin!

Täällä seurataan valkoisen, tupsujalkaisen hevospariskunnan elämää niin myötä- kuin vastamäessä. Ihmisen ja hevosen välinen vuorovaikutus, positiiviset koulutustavat ja hevosen ehdoilla eteneminen näkyvät niin täällä kuin tallimme arjessa. Mukavia hetkiä blogimme parissa!

                                                       ___________________        

The Blue Boss onkin jo monelle tuttu, mallintöitä tekevä upea irlannin cob-ori. Boss matkusti meille Irlannista keväällä 2014. Kuvissa Boss poseeraa "hovikuvaajalleen" Johanna Sjövallille, joka on Vuoden Muotokuvaaja 2016 sekä Qualified European Photographer-tittelillä palkittu porilainen ammattivalokuvaaja.

"Katse Ulapalle" voitti hopeaa Suomen Ammattivalokuvaajat Ry:n Vuoden Muotokuvaaja 2016 lemmikkisarjassa.

"Vapaus"

"Voima"

Blondi taas on vastikään Englannista Suomeen saapunut, samanrotuinen tamma, joka antoi sopivasti lisäpotkua tämän blogin perustamiseen.
Viralliselta nimeltään Bob's Girl on 9-vuotias, elämänsä siitostammana laumassa viettänyt monen varsan emä. Koulutuksellisessa mielessä se on kuin tyhjä paperi, jolle on palkitsevaa alkaa kirjoittelemaan oppeja, joita hevosen on hyvä osata ihmisen kanssa eläessään. 


"Lähtökohta kaikessa tekemisessä meillä on vuorovaikutus. Kun yhteinen kieli on hallussa, syntyy luottamus ja uuden opettelu on hauskaa yhdessäoloa."

Kirjoittajana häärää Rita, hevosten omistaja. Minulla onkin koko ikäni ollut taudinkuvana hevoshulluus. Oireisiin vastaava lääke on etsitty jo lapsena fillarilla vaikka toiselta puolelta kylää. 13-vuotiaana sain 1-vuotiaan suomenhevostamman, joka opettikin paljon kun kaksi itsepäistä kasvoivat yhdessä.
Myöhemmin työskentelin vuoden verran ravihevosten, siitostammojen ja varsojen kanssa. 
Vuonna 2005 maahantoin ensimmäiset amerikkalaiset ja eurooppalaiset minihevoset. Siitä kymmenen vuotta eteenpäin, niin tuontihevosia ympäri Eurooppaa on kertynyt yli 200, minihevosten lisäksi rotuina PRE, lipizza, andalusialainen, sekä irlannincob myös "minikoossa".  Omia syntyneitä varsoja yhteensä kymmenkunta, onnistumisia ja valtaviakin takaiskuja.  Täysipainoista hevoselämää kaikkine mausteineen, joskin elanto on pitänyt hakea tallin ulkopuolelta. Perheeseeni kuuluvat myös avopuoliso, 3- ja 13-vuotiaat pojat ja parsonrusselinterrieri Piristeen PakkasUkko.