#16 Terveisiä metsästä!

Maaliskuu vaihtui huhtikuuksi, ilma lämpenee. Tällä haavaa joka paikka tahtoo kurastaa valkoiset hevoset. Boss ja Blondi pääsivät pesulle, vaikka vitivalkoinen lopputulos ei kauaa säilynytkään. Yhden kuvausreissun ajan kuitenkin!

Blondi sai ensimmäistä kertaa Suomessa ollessaan kunnon shampoopesun ja huuhtelut vesiletkun kera. Tämä ei haitannut tammaa, pesuhalli on jo tullut tutuksi ja luottamus meidän välille alkaa olla rakennettu. 

Blondi valkeana metsänneitona, kuva: Johanna Sjövall

Boss on tottunut jopa hiustenkuivaajaan, jolla käy paksujen vuohistupsujen kuivaaminen kätevästi talvellakin.

Alla olevan videon kuvausreissulta nappasi Johanna Sjövall. 

Kuvia Bossin omalla valokuvasivulla The Blue Boss Photography, tervetuloa kurkkaamaan!

#13 Skandinaavisen mytologian Bäckahästen

Kaunis varhainen kesäaamu, kännykkä piippaa herätystä ennen viittä. Nopeat aamutoimet. 
   Olemme saaneet vieraaksemme ruotsalaisen satuvalokuvaaja Miina Anahitan, joka haluaa käyttää Bossia skandinaavisen mytologian olentoja käsittelevässä projektissaan. 
   

Boss saa kuvastaa tarujen ja myyttien usein valkoiseksi oriiksi kuvattua olentoa Bäckahästen (engl. The Brook Horse). Viikinki-aikaiset tarinat kertovat satumaisen kauniista hevosesta, joka syntyy järvistä ja lammista. Upealla ulkomuodollaan petollinen hevosolento yrittää houkutella lapsia ratsastamaan, jotta voisi laukata takaisin järveen ja hukuttaa lapset. 

Kuvat: World Of Mythology; The Brook Horse

Matka tallilta kuvauspaikalle Luvian Pinkjärvelle ei ole kovin pitkä. Perillä traileristaan ulos asteleva Boss on ehkä hieman ihmeissään aikaisesta aamusta. 

Edellisenä iltana on kuvauspaikka katsottu jo valmiiksi. Vedämme vain pätkän valkoista aitalankaa lasikuitutolppiin rannalta veteen, merkiksi Bossille. Olen varautunut kuvauksiin korkeavartisin kumisaappain, mutta jo tässä vaiheessa saan nauraa saappaat täynnä kylmää järvivettä. 

Bossikin taitaa nauraa minulle, eikä ota askeltakaan veteen. Maanittelen, kehun, rohkaisen, tarjoan porkkananpalan jokaisesta eteenpäin suuntaavasta eleestä. Tupsujen peittämä kavio pysähtyy aina sentilleen vesirajaan. Seison polviani myöten järvessä, mutta vesi ei tunnu enää edes kylmältä. Hevosen kaula venyy uskomattoman pitkäksi kohti houkuttelevaa porkkanaa, mutta kaviot pysyvät visusti paikallaan. 
   

Yli puoli tuntia on kulunut, aurinko alkaa näyttää kuvauspaikalle odotettua valoa. En osaa lukea Miinan ajatuksia, hän on seurannut tilannetta sivusta ja antaa minulle työrauhan Bossin kanssa. Kamera on kuitenkin valmiina ja valon suhteen H-hetket alkavat olla käsillä. Ilmassa on turhautumista. 
   Teen virheen. En suurta ulkopuolisen silmille, mutta tiedän sen itse. Yritän käyttää näkymätöntä voimaa, pakottavaa painetta saadakseni paikalleen lukkiutuneen tilanteen purkautumaan edes johonkin suuntaan. Tiedän ettei toimintani tuo apua, mutta teen sen silti. Miksi?
   Rantaviivalle juurtuneet kaviot juurtuvat entistä syvemmälle. Talutan Bossin pois tilanteesta ja puhumme Miinan kanssa, että seuraavana aamuna on mahdollisuus uuteen yritykseen ellei nyt onnistu.

En tiedä mitä sitten tapahtuu, kenties rentoudun ja ilmapiiri rentoutuu; on ääneen sanottu että väkisin ei tehdä. 

Vakuutun taas siitä, että hevosen kanssa on paras unohtaa kaikki ympäristön, tilanteiden, muiden ihmisten tai oman pään luomat paineet. 

Kävelen vielä kerran rantaan, valo lankeaa kaislikkoon. Saappaat loiskuvat täynnä vettä jo valmiiksi, kun astun veteen. Boss seuraa! 

  
Alkuun harjoittelemme kuviota ihan rantavedessä. Lopullisessa versiossa Bossin tulee kävellä yksinään syvemmältä kaislikosta takaisin kohti kameraa, ja tulla luokseni rannalla johon kierrän eri kautta sitä vastaan. 

Riimun irroitus

Porkkanapalkinto kontaktista

Ohjaaja pois kuvasta

Bossin lähetys rantaan

Boss hoksaa nopeasti nämä jutut, ja kohta päästään aloittamaan. Uudestaan ja uudestaan kahlaan reisiäni myöten kaislikkoon, irroitan hevosen ja lähetän sen kohti kuvaajaa. Ja reippaasti rantaan, orille porkkananpala ja saman toisto. 

Miina kysyy voiko nyt sytyttää savupatruunat ja uskon että paketti pysyy kasassa. Kevyt tuulenvire liikuttaa savua juuri oikeaan suuntaan kuvausreitille. 


Boss on niin keskittynyt veteen menemiseen ja siitä rannalta palaamiseen, ettei se juurikaan reagoi patruunan palamisesta syntyvään sihinään, savuun tai sen hajuun. Se vain suorittaa. Ja minä palkkaan. 


Kello puoli kahdeksan ja aurinko valaisee jo koko rannan. Kuvaukset onnistuneesti purkissa! Toistoja tehtiin varmaan parikymmentä, ja Boss toimi loppujen lopuksi paremmin kuin olisin osannut kuvitella. 
   Miina on myös tyytyväinen ja kertoo lisää projektistaan. Hän on kuvannut skandinaavisen mytologian hahmoja myös Ruotsissa ja Norjassa, ja aikoo projektinsa päätteeksi avata Tukholmaan näyttelyn. Ajankohtaa hän ei osaa varmaksi sanoa, kun tunne on oikea. Kun kaikki ideat ja ajatukset ovat toteutettu, kun projekti tuntuu valmiilta. Siihen voi mennä puoli vuotta tai useampia vuosia. Yksi asia on kuitenkin varma, näyttely tulee olemaan ainutlaatuisen upea!

Bäckahästen

Miina Anahita, Sweden   http://www.miinaanahita.com/   

The Blue Boss, Finland https://www.facebook.com/bluebossfinland

HUPS!! Tässä oli jokunen kuva joita ei ollutkaan vielä tarkoitus julkaista ;)

Kuka ehti kuvat näkemään sai hyvää ensimakua, myös ne Bäckahästen-kuvat siis julkisiksi vasta kun Miinan koko projekti valmiina =)

#12 Talvista ulkoilua

Blondin kontaktiharjoituksissa ollaan edetty mukavasti; tamma tulee itse luo, viipyy aikansa ja lähtee taas. Sen pystyy myös harjaamaan tai käymään kädellä läpi kokonaan ilman että se poistuu paikalta. 

Yhtenä aamuna taluttaessani Blondia tallista tarhaan, laskin sen ottavan viisi kertaa kontaktin koskettamalla turvallaan kämmenselkääni. 

Vuorovaikutus sen kanssa on harpannut askeleen eteenpäin, mutta edelleen se jää pitkiksi ajoiksi tuijottamaan kaukaisuuteen. Ihan kuin odottaisi jonkun ilmestyvän maisemaan. Mietin millainen on ollut sen viime syksyinen varsan vieroitus ja toivon, että seuraavan varsan syntyminen saa sen viimeistään täysin "tälle tontille".

Kävelyretkille olemme viime viikkoina suunnanneet läheiselle isolle pellolle, jossa Blondi saa kulkea vapaana. Se jättäytyy toisinaan kauaskin unohtuessaan tuijottamaan kaukaisuuteen, mutta ottaa kohta meidät kiinni reippaalla ravilla tai laukalla.

Janon iskiessä on konstit hallussa. Jokusen sentin paksuinen jää särkyi kuopimalla. Hauskinta oli, että Boss päristeli sieraimiaan ojaan ilmestyneeseen juoma-aukkoon eikä tullut paria metriä lähemmäs. Ei kai lähes kolme vuotta Suomessa ole aikaansaanut moista uusavuttomuutta ;)  

Mukavaa on saada Bossin narun päähän joku muu kuin minä itse! Peppiina lähti mukaan auringonlaskuun kuvausreissulle.

#11 Valokuvaajana Sanna Svensson Ruotsista

Viikko sitten saimme vieraaksemme valokuvaaja Sanna Svenssonin Ruotsista. 
   Niinpä varhain lauantai-aamuna kopsuttelimme pesuhalliin. Boss sai kunnon tehopesun kimoshampoolla, Blondista taas sutaisin pelkällä vedellä keltaisia läikkiä pois. 
   Tamma ei ole vielä sinut halliympäristön kanssa ja ennenkuin alan sen enempää pesemään, sen pitää olla rento. Jalkoja on nyt pystynyt nostelemaan ylös omassa karsinassa, mutta muualla jännittää niin ettei kannata edes kokeilla. 

Kun tietää jo valmiiksi mahdollisuuden onnistuneeseen tekemiseen olevan olematon, ei kannata hankkia epäonnistuneita kokemuksia ehdointahdoin.

Boss loisti taas hommassaan ja jaksoi keskittyä, vaikka Blondi jäikin aluksi halliin odottamaan. 

Kuvauksissa oli tilanne, josta ajattelin kirjoittaa enemmän. Boss ja Blondi seisoivat vieretysten irti pellolla, ohjasin niitä ja kuvaaja oli kauempana. Ilmassa oli pikkuisen yrmyilyä puolin ja toisin...

Keskenkaiken Boss tuumasi että Blondin on syytä siirtyä kauemmas. Boss veti korvansa luimuun ja oli näykkäisemässä Blondia kaulasta, mutta ennenkuin se ehti sen toteuttaa olin jo karjaissut ja heittänyt narun sitä päin niin, että kuvaajakin taisi pelästyä. Boss siitä paikasta hyppäsi taaksepäin ja poistui. Blondin suhtautuminen hämmästytti! 
   Hevonen, joka pelkää äkkinäisiä liikkeitä ja on muutenkin herkkä; se ei ollut liikahtanut senttiäkään alkuperäiseltä paikaltaan ja Bossin poistuessa se tuli suoraan luokseni. Se tiesi tarkalleen ettei sille "puhuttu" ja ihan kuin olisi ymmärtänyt että pidin sen puolia. Tiedä häntä. 
Boss kävi parinkymmenen metrin päässä ja tuli takaisin korvat hörössä,  paremmalla asenteella ja työskentely jatkui. Kukaan ei muistellut enää tapahtunutta ja loppuaika oli kaikkien kesken seesteinen tunnelma.

Hevosten kanssa ensiarvoisen tärkeää on välitön palaute, niin kehujen kuin käytöstä oikaisevan palautteen antaminen. Jos olet myöhässä,  on järkevämpi olla hiljaa sillä hevonen oppii vain oikeaan aikaan saadusta palautteesta. 

Nyt osuin itse aivan nappiin,  hetkellä jolloin ajatus tuli hevosen päähän se sai välittömästi oikaisun. Sama toisinpäin; kun opetan jotain asiaa ja hevonen myötää sille, palkkaan alkuun jo ajatuksesta. 

                                                              Sannan omat sivut:

     https://www.facebook.com/photographybysanna/