#16 Terveisiä metsästä!

Maaliskuu vaihtui huhtikuuksi, ilma lämpenee. Tällä haavaa joka paikka tahtoo kurastaa valkoiset hevoset. Boss ja Blondi pääsivät pesulle, vaikka vitivalkoinen lopputulos ei kauaa säilynytkään. Yhden kuvausreissun ajan kuitenkin!

Blondi sai ensimmäistä kertaa Suomessa ollessaan kunnon shampoopesun ja huuhtelut vesiletkun kera. Tämä ei haitannut tammaa, pesuhalli on jo tullut tutuksi ja luottamus meidän välille alkaa olla rakennettu. 

Blondi valkeana metsänneitona, kuva: Johanna Sjövall

Boss on tottunut jopa hiustenkuivaajaan, jolla käy paksujen vuohistupsujen kuivaaminen kätevästi talvellakin.

Alla olevan videon kuvausreissulta nappasi Johanna Sjövall. 

Kuvia Bossin omalla valokuvasivulla The Blue Boss Photography, tervetuloa kurkkaamaan!

#15 Boss ratsun hommissa

Bossin ja Blondin maaliskuu on kulunut leppoisissa tunnelmissa. Jäät ovat sulaneet, liukasta on enää paikka paikoin sänkipelloilla. Blondi ottaa rauhallisesti kasvavan varsamahansa kanssa ja Boss on päässyt taas ratsunopintojensa pariin. 
Se oli yhdeksän vuotias ja ratsastamaton Suomeen tullessaan, ja selästä käsin on työstetty hiljalleen muun tekemisen ohessa.

Viime vuonna talven tullen Boss jäi mutustamaan siihen mennessä tehtyä; paikallaan seisominen ratsaille noustessa, käynnistä oltiin saatu eteenpäin pyrkivä, löytyi myös rento, tasapainoinen ravi jossa Boss venytti päätään alas.
Noin 5 kuukauden tauon jälkeen oli ilo nousta satulaan ja huomata, että kaikki ne keskustelun aiheet joita syksyllä oltiin jankattu, olivat kadonneet.
Ei ollut alla vastustava, jumittava hevonen eikä jännittynyt, räjähdysherkkä kaveri, jonka kanssa piti pysähtyä ottamaan rauhoittava kontakti muutaman metrin välein.

                                      Rentoa, reipasta käyntiä ratsastustauon jälkeen

Pienten lasten talutusratsuna Boss on aivan loistava ja niitä töitä se on päässyt taas tekemään. Se touhu onkin palkitsevinta mitä voidaan tehdä! 
Lapsi saa rauhassa istua satulaan, tunnustella miltä siellä tuntuu. Jos vähän jännittää, odotetaan jutellen että lapsi rentoutuu ja antaa luvan lähteä liikkeelle.
Tärkeää on myös sanoa, että jos tulee olo että haluaa pysätä, sanotaan seis ja Boss pysähtyy. Tuota ei muuten ole kertaakaan vielä tapahtunut,  lapset rentoutuvat nopeasti keinuvaan liikkeeseen myötäilemään hevosta.

                                 

 Vili,5, ja Boss  Kuvat: Tiina Jokela

Pienille ratsastajille jutellaan mitä Boss voi matkan varrella viestiä ja lapsi saa kertoa, koska Boss on ollut niin kiltti että pysähdytään antamaan sille kiitokseksi porkkana.
   Monelle hevonen on väline, jolla ratsastetaan, mutta muunlainen yhteys siihen jää vähemmälle. 

On hienoa nähdä, miten lapsi alkaa kiinnittää huomiota esimerkiksi hevosen korviin ja alkaa miettiä mitä hevonen voi eleillään tarkoittaa.

Boss ja Emilia, 3v.

#14 Vuohispunkkien häätökuuri

Vaikka useampiakin irlannin cobeja olen omistanut ennen Blondia, en aiemmin ollut törmännyt rodun riesaksi siunaantuneihin vuohispunkkeihin.
   Kutisevia jalkoja kyllä on ollut, mutta kutina on johtunut jostain muusta ja ollut ohimenevää. Blondin kohdalla vuohispunkit oli helppo diagnosoida pelkästään sen käytöksen perusteella...

Kun jalkatupsuja kävi läpi ihoon asti, sieltä löytyi pyöreitä rikkinäisiä kohtia.

Otimme käyttöön 6 viikon vuohispunkkien häätökuurin, jonka useampi irlannin cobin omistaja on todennut ainoaksi tehokkaaksi hoitokeinoksi. 
   Kuuri on eläinlääkärin hyväksymä, löytyen suomalaisen eläinlääketieteen kirjoista.

Vaikuttava lääkeaine on ivermektiini, jota annetaan 3 x kahden viikon välein sekä suun kautta annettavana matolääkkeenä (Noromectin, Eraquell, tai Hippomectin) että valeluliuoksena (Noromectin).

Meillä käytössä oli miedoin matolääke Hippomectin (12mg/g), mikä näytti olevan riittävä.

Noromectin -valeluliuoksen määrä lasketaan hevosen painon mukaan. Käytettävä määrä jaetaan viidellä, sillä liuos jaetaan laitettavaksi joka jalkaan (laitoin ruiskulla iholle, polvien alapuolelle ympäri jalan) ja sään kohdalle.

Hoitojakson aikana luonnollisesti kannattaa välttää pesuja, jotka voivat laimentaa valeluliuoksen vaikutusta.

Boss ja Blondi käsiteltiin molemmat samaan aikaan. Vuohispunkit leviävät herkästi, joten kaikki tallin hevoset tulisi aina hoitaa samalla kertaa.

Blondin jalkojen tömistely loppui parin viikon sisällä ensimmäisestä lääkityksestä. Siitä vielä pari viikkoa eteenpäin ja sain koskea huoletta jalkoihin, joita tamma aiemmin ei antanut pidellä.
   Nyt on hyvä odottaa syntyvää varsaa tervein tupsujaloin!

#13 Skandinaavisen mytologian Bäckahästen

Kaunis varhainen kesäaamu, kännykkä piippaa herätystä ennen viittä. Nopeat aamutoimet. 
   Olemme saaneet vieraaksemme ruotsalaisen satuvalokuvaaja Miina Anahitan, joka haluaa käyttää Bossia skandinaavisen mytologian olentoja käsittelevässä projektissaan. 
   

Boss saa kuvastaa tarujen ja myyttien usein valkoiseksi oriiksi kuvattua olentoa Bäckahästen (engl. The Brook Horse). Viikinki-aikaiset tarinat kertovat satumaisen kauniista hevosesta, joka syntyy järvistä ja lammista. Upealla ulkomuodollaan petollinen hevosolento yrittää houkutella lapsia ratsastamaan, jotta voisi laukata takaisin järveen ja hukuttaa lapset. 

Kuvat: World Of Mythology; The Brook Horse

Matka tallilta kuvauspaikalle Luvian Pinkjärvelle ei ole kovin pitkä. Perillä traileristaan ulos asteleva Boss on ehkä hieman ihmeissään aikaisesta aamusta. 

Edellisenä iltana on kuvauspaikka katsottu jo valmiiksi. Vedämme vain pätkän valkoista aitalankaa lasikuitutolppiin rannalta veteen, merkiksi Bossille. Olen varautunut kuvauksiin korkeavartisin kumisaappain, mutta jo tässä vaiheessa saan nauraa saappaat täynnä kylmää järvivettä. 

Bossikin taitaa nauraa minulle, eikä ota askeltakaan veteen. Maanittelen, kehun, rohkaisen, tarjoan porkkananpalan jokaisesta eteenpäin suuntaavasta eleestä. Tupsujen peittämä kavio pysähtyy aina sentilleen vesirajaan. Seison polviani myöten järvessä, mutta vesi ei tunnu enää edes kylmältä. Hevosen kaula venyy uskomattoman pitkäksi kohti houkuttelevaa porkkanaa, mutta kaviot pysyvät visusti paikallaan. 
   

Yli puoli tuntia on kulunut, aurinko alkaa näyttää kuvauspaikalle odotettua valoa. En osaa lukea Miinan ajatuksia, hän on seurannut tilannetta sivusta ja antaa minulle työrauhan Bossin kanssa. Kamera on kuitenkin valmiina ja valon suhteen H-hetket alkavat olla käsillä. Ilmassa on turhautumista. 
   Teen virheen. En suurta ulkopuolisen silmille, mutta tiedän sen itse. Yritän käyttää näkymätöntä voimaa, pakottavaa painetta saadakseni paikalleen lukkiutuneen tilanteen purkautumaan edes johonkin suuntaan. Tiedän ettei toimintani tuo apua, mutta teen sen silti. Miksi?
   Rantaviivalle juurtuneet kaviot juurtuvat entistä syvemmälle. Talutan Bossin pois tilanteesta ja puhumme Miinan kanssa, että seuraavana aamuna on mahdollisuus uuteen yritykseen ellei nyt onnistu.

En tiedä mitä sitten tapahtuu, kenties rentoudun ja ilmapiiri rentoutuu; on ääneen sanottu että väkisin ei tehdä. 

Vakuutun taas siitä, että hevosen kanssa on paras unohtaa kaikki ympäristön, tilanteiden, muiden ihmisten tai oman pään luomat paineet. 

Kävelen vielä kerran rantaan, valo lankeaa kaislikkoon. Saappaat loiskuvat täynnä vettä jo valmiiksi, kun astun veteen. Boss seuraa! 

  
Alkuun harjoittelemme kuviota ihan rantavedessä. Lopullisessa versiossa Bossin tulee kävellä yksinään syvemmältä kaislikosta takaisin kohti kameraa, ja tulla luokseni rannalla johon kierrän eri kautta sitä vastaan. 

Riimun irroitus

Porkkanapalkinto kontaktista

Ohjaaja pois kuvasta

Bossin lähetys rantaan

Boss hoksaa nopeasti nämä jutut, ja kohta päästään aloittamaan. Uudestaan ja uudestaan kahlaan reisiäni myöten kaislikkoon, irroitan hevosen ja lähetän sen kohti kuvaajaa. Ja reippaasti rantaan, orille porkkananpala ja saman toisto. 

Miina kysyy voiko nyt sytyttää savupatruunat ja uskon että paketti pysyy kasassa. Kevyt tuulenvire liikuttaa savua juuri oikeaan suuntaan kuvausreitille. 


Boss on niin keskittynyt veteen menemiseen ja siitä rannalta palaamiseen, ettei se juurikaan reagoi patruunan palamisesta syntyvään sihinään, savuun tai sen hajuun. Se vain suorittaa. Ja minä palkkaan. 


Kello puoli kahdeksan ja aurinko valaisee jo koko rannan. Kuvaukset onnistuneesti purkissa! Toistoja tehtiin varmaan parikymmentä, ja Boss toimi loppujen lopuksi paremmin kuin olisin osannut kuvitella. 
   Miina on myös tyytyväinen ja kertoo lisää projektistaan. Hän on kuvannut skandinaavisen mytologian hahmoja myös Ruotsissa ja Norjassa, ja aikoo projektinsa päätteeksi avata Tukholmaan näyttelyn. Ajankohtaa hän ei osaa varmaksi sanoa, kun tunne on oikea. Kun kaikki ideat ja ajatukset ovat toteutettu, kun projekti tuntuu valmiilta. Siihen voi mennä puoli vuotta tai useampia vuosia. Yksi asia on kuitenkin varma, näyttely tulee olemaan ainutlaatuisen upea!

Bäckahästen

Miina Anahita, Sweden   http://www.miinaanahita.com/   

The Blue Boss, Finland https://www.facebook.com/bluebossfinland

HUPS!! Tässä oli jokunen kuva joita ei ollutkaan vielä tarkoitus julkaista ;)

Kuka ehti kuvat näkemään sai hyvää ensimakua, myös ne Bäckahästen-kuvat siis julkisiksi vasta kun Miinan koko projekti valmiina =)

#12 Talvista ulkoilua

Blondin kontaktiharjoituksissa ollaan edetty mukavasti; tamma tulee itse luo, viipyy aikansa ja lähtee taas. Sen pystyy myös harjaamaan tai käymään kädellä läpi kokonaan ilman että se poistuu paikalta. 

Yhtenä aamuna taluttaessani Blondia tallista tarhaan, laskin sen ottavan viisi kertaa kontaktin koskettamalla turvallaan kämmenselkääni. 

Vuorovaikutus sen kanssa on harpannut askeleen eteenpäin, mutta edelleen se jää pitkiksi ajoiksi tuijottamaan kaukaisuuteen. Ihan kuin odottaisi jonkun ilmestyvän maisemaan. Mietin millainen on ollut sen viime syksyinen varsan vieroitus ja toivon, että seuraavan varsan syntyminen saa sen viimeistään täysin "tälle tontille".

Kävelyretkille olemme viime viikkoina suunnanneet läheiselle isolle pellolle, jossa Blondi saa kulkea vapaana. Se jättäytyy toisinaan kauaskin unohtuessaan tuijottamaan kaukaisuuteen, mutta ottaa kohta meidät kiinni reippaalla ravilla tai laukalla.

Janon iskiessä on konstit hallussa. Jokusen sentin paksuinen jää särkyi kuopimalla. Hauskinta oli, että Boss päristeli sieraimiaan ojaan ilmestyneeseen juoma-aukkoon eikä tullut paria metriä lähemmäs. Ei kai lähes kolme vuotta Suomessa ole aikaansaanut moista uusavuttomuutta ;)  

Mukavaa on saada Bossin narun päähän joku muu kuin minä itse! Peppiina lähti mukaan auringonlaskuun kuvausreissulle.

#10 Johanna Sjövallin kuvausten kulisseissa

Bossista tuli valokuvamalli vähän kuin vahingossa. Porilainen ammattivalokuvaaja Johanna Sjövall kyseli Facebook-sivullaan hevosmalleja omaan projektiinsa, ja hetken mielijohteesta vastasin ilmoitukseen. 
   

Bossin valttina kuvauksissa on rauhallisuus, olematta kuitenkaan "puolinukuksissa", Ori on koko ajan innokkaana läsnä.

Bossilla on mallinhommat veressä, jo nuorempana Englannissa ollessaan se päätyi kuuluisan amerikkalaisen Mark J. Barrettin valokuviin ja irlannin cob-videoihin. Poseeraamisen taito on sillä luonnostaan. 
   Hevosenkäsittelyn näkökulmasta oppia tarvittiin rauhoittumisessa, paikallaan seisomisessa ja ohjaajaan pyyntöihin keskittymisessä. Kontakti ohjaajaan pitää kuvaustilanteessa olla mielessä päällimmäisenä,  ei räpsyvä salamavalo, uusi ympäristö, aava tuulinen ranta tai jalkoihin juokseva koira.

Nyt kun muistelee taaksepäin,  alkuvaiheessa piti taukoja pitää usein; antaa Bossin haukata ruohoa, kulkea ja katsella. Se ei jaksanut pitkää aikaa kerralla keskittyä, eikä sen kanssa ole koskaan pakolla tehty. 

Itseasiassa, miten saisit pakottamalla hevosen korvat hörölle?

Ohjaajan ensimmäinen tehtävä on tehdä itsestään kiinnostava hevoselle. Helpoiten se käy porkkanan avulla, mutta jos hevosen ajatus on pelkästään porkkanassa, se touhottaa vain makupalan perään. Siksi toiseksi tärkein tehtävä on saada hevonen rauhoittumaan. Rauhoittumisesta ja kontaktista voi palkita porkkanalla. 

Kun saa hevosen rauhoittumaan ja "alas", pääsee tilanteeseen jossa sitä voi pyytää hallitusti "ylös". 

Kuvaustunnelmissa jatketaan myös ensi kerralla, yhteisestä kuvaussessiosta Blondin ja Bossin kanssa! Sanna Svensson Ruotsista oli valokuvaamassa viime viikonloppuna, joten siitä myöhemmin =)

#9 Voihan ihanuus, varsanpotkuja!

Blondi saapui Englannista valmiiksi tiineenä ja Bossin käytös niiden tavatessa ensimmäistä kertaa varmisti asian. 
   Boss tervehti tammaa rauhallisesti, nuuhki ja tutustui vailla minkäänlaista kosiskelumeininkiä. Blondi koitti hieman "vilkutella", muttei Boss vanhana konkarina ottanut tosissaan moisia elkeitä. 

Boss ja takanaan Blondi varsamahansa kanssa 

Olen iltatallin tehtyäni jäänyt hetkeksi kuuntelemaan hevosten tyytyväistä rouskutusta, ja seuraamaan joko Blondin vatsassa saattaisi näkyä pikkuruisen varsanalun liikkeitä. 
   Yhtenä iltana sainkin kännykkäkameran kera todistaa melkoisia villivarsan ensipotkuja!
   

#8 Keskustelua hevosen kanssa

Kirjoitan tämän postauksen vastauksena viime viikolla saamaani blogikommenttiin, jossa pyydettiin yksityiskohtaisempaa kuvausta miten hevosen kanssa keskustellaan. On minulle todella hankalaa saada niin monitasoinen asia kuvailtua kirjoittaen, kun siinä niin moni asia vaikuttaa kaikkeen ja jokainen hevonen on erilainen persoona. Mutta yritetään!

Boss ja minä, kuva: Maria Sorsa

Hevonen keskustelee koko kehollaan  ja kokee ihmisen kehonkielen ja pyynnöt eriasteisina paineen tunteina riippuen siitä, miten hyvin se on paineelle siedättynyt. Esimerkiksi pikkuvarsa ja käsittelemätön vanhempikin hevonen kokevat paineen tunteen tavalla, jonka ihminen tulkitsee "erityisen herkäksi". 

Ihmisen kehonosat tuottavat hevoselle paineen eriasteisena; suoraan hevosta päin seisova ihminen kasvot ja katse sitä päin tuottaa paljon painetta, jos kääntää katseensa alas hevosen kokema paineentunne lievenee hieman. Sivuttain hevoseen nähden seisova ihminen tuottaa vähemmän painetta, mutta taas paine kasvaa kun ihminen kääntää katseensa hevoseen. 
   Selkä päin hevosta paine on pienimmillään, ja niin Blondikin uskalsi alkuun tulla vain takaapäin hiljaa haistelemaan korvaani ja puhaltamaan niskaani. Vielä sitäkin herkempi, arka tai pelkäävä hevonen tarvitsee kenties kyykistymisen, ihmisen on oltava mahdollisimman pieni, ennenkuin hevonen uskaltaa lähestyä haistelemaan.

Pikkuhiljaa erilaisten kokemusten myötä hevonen siedättyy paineelle, ja oppii myös menemään sitä päin. Se oppii että ihminen on kiva asia, ja kävelee painetta vastaan ihmisen luo.

"Hevosen kanssa keskustelu"-tilanteessa ihmisen pitää tiedostaa omasta kehostaan lähtevän paineen määrä ja suunta, sekä hevosen kehon eri kohdat, jotka tuntevat painetta vaihtelevan suuruisina.

Hevoselle opetetaan mitä ihminen kulloinkin haluaa käyttämällä painetta joka poistetaan heti kun hevonen toimii halutulla tavalla. Riippuen tilanteesta lisäpalkintona Boss ja Blondi saavat makupaloja, mikä auttaa huomattavasti työskentelymotivaation ylläpidossa.
   Jos ihmisen oma kehonkieli ja toiminta on epäjohdonmukaista eikä vastaa hevosen antamiin signaaleihin, hevonen päättelee itse miten toimia, toisinsanoen miten paineesta pääsee eroon. Tällaisen hevosen käyttäytymistä voi olla hankalampi ennakoida.


Ison pakoeläimen kanssa toimiminen on jatkuvaa riskinhallintaa, asioiden tiedostamista ja ennakointia. Oikealla koulutustavalla hevonen alkaa luottaa ihmiseen ja kokee ulkopuolelta tulevan paineentunteen hallitummin. Näin saa minimoitua vaaratilanteisiin johtavat riskit, jotka ovat aina jokaisen hyvin koulutetunkin eläimen kanssa olemassa.

Boss lasten talutusratsuna keväällä 2016

Hevonen, joka on opetettu oikealla tavalla, on turvallisempi ja rauhallisempi käsitellä tilanteessa kuin tilanteessa. 

Väärät koulutustavat (liiallinen ja/tai epäjohdonmukainen paineenkäyttö, pakotteet ja voimankäyttö) kokenut hevonen tai hevonen, jonka signaaleja ihminen ei ole ymmärtänyt ja hevonen on oppinut itse miten toimia, kasvattavat huomattavasti onnettomuusriskiä joka tilanteessa.

***

Tässä tällainen lyhyt katsaus laajaan aiheeseen! Pohjustuksena siis myös tuleviin postauksiin, joissa näitä juttuja voidaan käydä läpi vähän yksityiskohtaisemmin.
   Käviköhän tämä vastauksesta taannoiseen blogikommenttiin ja avasi kysyjälle edes hieman enemmän asiaa? =)

# 6 Ei aina niin valkeaa unelmaa...

Joskus on tullut tuskailtua valkoisen hevosen omistamisen tuskaa; syksyn kurakeleillä, talven...öh... kurakeleillä, kevään kurakeleillä ja kesän... kurakeleillä. Sitä se on tuntunut täällä länsirannikolla olevan jo useampana vuonna. Kop kop, nyt on saatu pidempi pakkasjakso...
   Bossin mallinhommien vuoksi pesupuuhat sen kanssa ovat tulleet yhtä tutuiksi kuin mitkä tahansa rutiinit. Turhaan ei veden kanssa pelata,  eikä esimerkiksi kuraisia jalkatupsuja kannata alkaa erikseen pesemään. Tupsut estävät tehokkaasti lian ja kosteuden pääsemisen iholle asti. Niiden kuivattaminen etenkin talviaikaan on myös aikaavievää, olkoonkin että Boss antaa nuokkuen käyttää siihen hiustenkuivaajaa.

Boss syksyllä 2016

Bossille varatun kuvauksen vuoksi se piti siis pestä ja alkoi olla aika Blondinkin valuttaa viimeiset pölyt Englannista pesupaikan viemäriin.
   Olin jo edennyt niin pitkälle, että kädellä ja harjalla sain koskea tammaa lähes joka paikkaan; takajalat ja häntä vaativat enemmän aikaa kuin muut alueet. Varasin itselleni aikaa koko päiväksi lämpimään konehalliin, hevosten kanssa mikään ei ole niin tärkeää kuin rauhallinen ja kiireetön uusiin asioihin totuttelu. Etenemisen aikatauluttaa hevonen, ei suinkaan kello ja sitä vilkuileva ihminen.

Ennen...

...ja jälkeen  =)

Boss nauttii koko pesuoperaatiosta, se rouskuttaa heinää tai ottaa jopa torkut. Kerran se säpsähti hereille kun meinasi kaatua keskenkaiken. 
   Blondille taas kaikki oli uutta ja jännittävää. Hallin lämpöpuhaltimen hurina, taustalla soiva radio, viemäriin loriseva vesi. Sen parituntisen ajan, minkä Bossin peseminen vei, Blondi totutteli sille outoon ympäristöön. Ohimennen otin kontaktia siihen niin, että huomaamattaan sitä alkoi enemmän kiinnostaa missä minä olen kuin vieraalle ympäristölle säpsähtely ja edestakainen liikkuminen lyhyehkön narun päässä.  Vihdoin se rauhoittui syömään heinää seuraten sivusilmällä mitä Bossin kanssa puuhailtiin. Noin kolmen tunnin kuluttua halliin taluttamisesta Blondi oli itse valmis etenemään. Vesi itsessään ei sitä pelottanut, joten loppu kävi näppärästi. Niinkuin hevosiin viittava sanonta kuuluukin ; kun haluat säästää aikaa, käytä sitä. 
   Seuraavilla kerroilla Blondi muistaa jo, ettei pesuhallissa ole mitään pelättävää ja pääsen todennäköisesti suoraan itse asiaan rennon, luottavaisemman ja yhteistyöhaluisen tamman kanssa.

Puhdasta tuli...

...ja rentoon tunnelmaan on hyvä lopettaa! 

   

# 5 Tämän päivän touhuja!

Koska blogi laahaa vielä jonkin aikaa jälkijunassa (niin paljon kerrottavaa aiemmalta ajalta),  on kiva kuitenkin näyttää tämän hetken kuulumisia!
   Tämä kuva Bossista viimeisimmältä kuvauskeikalta Johanna Sjövallin kanssa.

Blondi on edennyt isoin harppauksin. Se on jo heti pellolla vastassa, tulee luo, ottaa kontaktia, seuraa perässä.  Seuraavaa vaihetta harjoitellaan, eli lähettämistä eteenpäin niin että kontakti säilyy. Se voi viedä jonkun aikaa, mutta sitähän meillä toivottavasti on! 
   Blondi käy välillä kauempana ja palaa kohta taas takaisin. Bossin tarkoitus on seisoa paikallaan, osallistumatta, sen ajan kun Blondin kanssa tehdään.  Aivan uutta siis molemmille.

#4 Kumipallona luokses pompin

Bossin kanssa aikanaan aloitin yhdessä touhuamisen aika poikkeuksellisella tavalla ; tein kaikenlaista maastakäsin niin että se oli aina kanssani irti.
   Koska se oli niin herkkä ja helposti levoton, irti ollessa se pystyi purkamaan kierroksiaan, ottamaan minuun ja kehotuksiini halutessaan vapaasti etäisyyttä ja palaamaan takaisin rauhallisempana ja vastaanottavaisempana. Samalla se laittoi minut miettimään, mitä tein kun se tunsikin paremmaksi vaihtoehdoksi poistua kauemmas.

 Lähes ikänsä laumaelämästä nauttinut 9-vuotias ori oli erittäin herkkä kehonkielelle ja jouduinkin laittamaan itseni tarkkaan syyniin. Usein meni hetki ennenkuin ymmärsin virheeni, mutta Boss antoi aina anteeksi ja hakeutui takaisin luokseni. 

Kuvia 10 päivää Bossin maahantulon jälkeen keväällä 2014

Aiemmin tavanomaiseksi kokemani voimankäyttö hevosen käsittelyssä alkoi tuntua älyttömältä.

Miksi ihmeessä olin "huutanut" kaikki vuodet, kun "kuiskauskin" olisi riittänyt?  Miksi hevoselle pitäisi käskyttää joku asia, uusi tai vanha, ja rankaista kun se tekee "väärin"? 
  Väärin heittomerkeissä, sillä hevonen toimii aina oikein.

Jos et saa haluamaasi reaktiota tavalla jolla toimit, vaihda tapaa; älä rankaise hevosta!


Blondin kanssa olin nyt uudelleen aloituspisteessä, mutta mielessäni selkeämpi kaava miten meidän tulisi edetä.

1. Hevonen on kiinnostunut ihmisestä
  (Blondi ei ymmärtänyt miksi ihmisestä olisi kannattanut olla kiinnostunut)

2. Hevonen ymmärtää paineen merkityksen
  (Tämän Blondi ymmärsi, mutta ihmisen näkökulmasta liian herkästi. Pelkkä katse ja kääntyminen sen suuntaan sai sen liikuttamaan jalkojaan, josta syystä käytiin alkuun kiinniottokeskusteluja laitumella)

3. Hevonen myötää ihmiselle, eli toimii yhdessä ilman ajatusta vastustamisesta
  (Blondi ei myödännyt, vaikka antoikin laittaa riimun päähänsä ja seurasi ihmistä talutuksessa. Tämä näkyi jo mm. monena jumituksena muutaman kymmenen metrin matkalla talutettaessa laitumelle ja etenkin portin kohdalla)

4. Hevonen on rento koskettaessa joka paikkaan
  (Blondia jännitti jo ihmisen läsnäolo, kosketuksesta puhumattakaan)

5. Hevonen luottaa ihmiseen ja kestää lisävälineiden kosketuksen
(Blondin kanssa tämä oli nurinkurinen juttu; se oli tottunut harjan kosketukseen mutta käden tuntu oli uutta. Kesti aikansa ennenkuin löytyi edes sopiva kohta, mistä tamma antoi sormilla rapsuttaa)

Kun nämä asiat ovat hallussa, on kaikki jatkotyöskentely hevosen kanssa turvallisempaa!


Jotta saatte osviittaa, miten kiinnostunut Blondi oli yhdessä touhuamisesta, on laitettava pikku videonpätkä.