#8 Keskustelua hevosen kanssa

Kirjoitan tämän postauksen vastauksena viime viikolla saamaani blogikommenttiin, jossa pyydettiin yksityiskohtaisempaa kuvausta miten hevosen kanssa keskustellaan. On minulle todella hankalaa saada niin monitasoinen asia kuvailtua kirjoittaen, kun siinä niin moni asia vaikuttaa kaikkeen ja jokainen hevonen on erilainen persoona. Mutta yritetään!

Boss ja minä, kuva: Maria Sorsa

Hevonen keskustelee koko kehollaan  ja kokee ihmisen kehonkielen ja pyynnöt eriasteisina paineen tunteina riippuen siitä, miten hyvin se on paineelle siedättynyt. Esimerkiksi pikkuvarsa ja käsittelemätön vanhempikin hevonen kokevat paineen tunteen tavalla, jonka ihminen tulkitsee "erityisen herkäksi". 

Ihmisen kehonosat tuottavat hevoselle paineen eriasteisena; suoraan hevosta päin seisova ihminen kasvot ja katse sitä päin tuottaa paljon painetta, jos kääntää katseensa alas hevosen kokema paineentunne lievenee hieman. Sivuttain hevoseen nähden seisova ihminen tuottaa vähemmän painetta, mutta taas paine kasvaa kun ihminen kääntää katseensa hevoseen. 
   Selkä päin hevosta paine on pienimmillään, ja niin Blondikin uskalsi alkuun tulla vain takaapäin hiljaa haistelemaan korvaani ja puhaltamaan niskaani. Vielä sitäkin herkempi, arka tai pelkäävä hevonen tarvitsee kenties kyykistymisen, ihmisen on oltava mahdollisimman pieni, ennenkuin hevonen uskaltaa lähestyä haistelemaan.

Pikkuhiljaa erilaisten kokemusten myötä hevonen siedättyy paineelle, ja oppii myös menemään sitä päin. Se oppii että ihminen on kiva asia, ja kävelee painetta vastaan ihmisen luo.

"Hevosen kanssa keskustelu"-tilanteessa ihmisen pitää tiedostaa omasta kehostaan lähtevän paineen määrä ja suunta, sekä hevosen kehon eri kohdat, jotka tuntevat painetta vaihtelevan suuruisina.

Hevoselle opetetaan mitä ihminen kulloinkin haluaa käyttämällä painetta joka poistetaan heti kun hevonen toimii halutulla tavalla. Riippuen tilanteesta lisäpalkintona Boss ja Blondi saavat makupaloja, mikä auttaa huomattavasti työskentelymotivaation ylläpidossa.
   Jos ihmisen oma kehonkieli ja toiminta on epäjohdonmukaista eikä vastaa hevosen antamiin signaaleihin, hevonen päättelee itse miten toimia, toisinsanoen miten paineesta pääsee eroon. Tällaisen hevosen käyttäytymistä voi olla hankalampi ennakoida.


Ison pakoeläimen kanssa toimiminen on jatkuvaa riskinhallintaa, asioiden tiedostamista ja ennakointia. Oikealla koulutustavalla hevonen alkaa luottaa ihmiseen ja kokee ulkopuolelta tulevan paineentunteen hallitummin. Näin saa minimoitua vaaratilanteisiin johtavat riskit, jotka ovat aina jokaisen hyvin koulutetunkin eläimen kanssa olemassa.

Boss lasten talutusratsuna keväällä 2016

Hevonen, joka on opetettu oikealla tavalla, on turvallisempi ja rauhallisempi käsitellä tilanteessa kuin tilanteessa. 

Väärät koulutustavat (liiallinen ja/tai epäjohdonmukainen paineenkäyttö, pakotteet ja voimankäyttö) kokenut hevonen tai hevonen, jonka signaaleja ihminen ei ole ymmärtänyt ja hevonen on oppinut itse miten toimia, kasvattavat huomattavasti onnettomuusriskiä joka tilanteessa.

***

Tässä tällainen lyhyt katsaus laajaan aiheeseen! Pohjustuksena siis myös tuleviin postauksiin, joissa näitä juttuja voidaan käydä läpi vähän yksityiskohtaisemmin.
   Käviköhän tämä vastauksesta taannoiseen blogikommenttiin ja avasi kysyjälle edes hieman enemmän asiaa? =)

# 6 Ei aina niin valkeaa unelmaa...

Joskus on tullut tuskailtua valkoisen hevosen omistamisen tuskaa; syksyn kurakeleillä, talven...öh... kurakeleillä, kevään kurakeleillä ja kesän... kurakeleillä. Sitä se on tuntunut täällä länsirannikolla olevan jo useampana vuonna. Kop kop, nyt on saatu pidempi pakkasjakso...
   Bossin mallinhommien vuoksi pesupuuhat sen kanssa ovat tulleet yhtä tutuiksi kuin mitkä tahansa rutiinit. Turhaan ei veden kanssa pelata,  eikä esimerkiksi kuraisia jalkatupsuja kannata alkaa erikseen pesemään. Tupsut estävät tehokkaasti lian ja kosteuden pääsemisen iholle asti. Niiden kuivattaminen etenkin talviaikaan on myös aikaavievää, olkoonkin että Boss antaa nuokkuen käyttää siihen hiustenkuivaajaa.

Boss syksyllä 2016

Bossille varatun kuvauksen vuoksi se piti siis pestä ja alkoi olla aika Blondinkin valuttaa viimeiset pölyt Englannista pesupaikan viemäriin.
   Olin jo edennyt niin pitkälle, että kädellä ja harjalla sain koskea tammaa lähes joka paikkaan; takajalat ja häntä vaativat enemmän aikaa kuin muut alueet. Varasin itselleni aikaa koko päiväksi lämpimään konehalliin, hevosten kanssa mikään ei ole niin tärkeää kuin rauhallinen ja kiireetön uusiin asioihin totuttelu. Etenemisen aikatauluttaa hevonen, ei suinkaan kello ja sitä vilkuileva ihminen.

Ennen...

...ja jälkeen  =)

Boss nauttii koko pesuoperaatiosta, se rouskuttaa heinää tai ottaa jopa torkut. Kerran se säpsähti hereille kun meinasi kaatua keskenkaiken. 
   Blondille taas kaikki oli uutta ja jännittävää. Hallin lämpöpuhaltimen hurina, taustalla soiva radio, viemäriin loriseva vesi. Sen parituntisen ajan, minkä Bossin peseminen vei, Blondi totutteli sille outoon ympäristöön. Ohimennen otin kontaktia siihen niin, että huomaamattaan sitä alkoi enemmän kiinnostaa missä minä olen kuin vieraalle ympäristölle säpsähtely ja edestakainen liikkuminen lyhyehkön narun päässä.  Vihdoin se rauhoittui syömään heinää seuraten sivusilmällä mitä Bossin kanssa puuhailtiin. Noin kolmen tunnin kuluttua halliin taluttamisesta Blondi oli itse valmis etenemään. Vesi itsessään ei sitä pelottanut, joten loppu kävi näppärästi. Niinkuin hevosiin viittava sanonta kuuluukin ; kun haluat säästää aikaa, käytä sitä. 
   Seuraavilla kerroilla Blondi muistaa jo, ettei pesuhallissa ole mitään pelättävää ja pääsen todennäköisesti suoraan itse asiaan rennon, luottavaisemman ja yhteistyöhaluisen tamman kanssa.

Puhdasta tuli...

...ja rentoon tunnelmaan on hyvä lopettaa! 

   

#3 Hengailua ja tiedonkeruuta

Kun uusi hevonen tulee talliin, on itselleni loogisinta seurata pari ensimmäistä viikkoa mitä se tietää asioista, mitä se osaa ja mikä on sen asenne yhdessä tekemisen suhteen.      Samoin se on hevoselle aikaa kotiutua; tottua uuteen ympäristöön, rutiineihin ja ihmisiin.

Blondi oli 9-vuotisen elämänsä aikana kerännyt paljon tietoa, johon perustuen se käyttäytyi tietyllä tavalla. 

Blondin keräämän tiedon perusteella ihmistä piti väistää, suoraa kontaktia ja kosketusta välttää.

Se toki osasi seistä paikallaan karsinassa ja antoi pukea riimun, mutta pyrki siinäkin "pois tilanteesta"  nostamalla päänsä niin ylös kuin mahdollista.
 Alkuun se ei antanut laitumelta kiinni, ja kun maastakäsin keskustelun päätteeksi sai narun kiinni riimuun, reaktio oli pään hätäinen nykäisy ylös. Se oli siis oppinut että narun laitosta seuraa nykäisy,  johon se reagoi samalla tavalla vaikkei nykäisyä nyt tullutkaan. 
 Ymmärsin hyvin ettei kiinniottotilanne, se hetki josta alkaa koko ihmisen ja hevosen välinen suhde ollut Blondin mielestä ollenkaan miellyttävä. Tämä heijastui sen koko käytökseen. Perusilme ihmisen läsnäollessa oli kovin jännittynyt ja epävarma.

Useana päivänä laitumella Blondi seurasi vierestä, kun leikimme Bossin kanssa luoksetulo-harjoituksia. Se ei tajunnut ollenkaan miksi kaverinsa juoksee ihmisen perässä pitkin peltoa. Samaan aikaan työstin Blondia vain kahdesti päivässä ; aamuisin ulos viedessä ja iltaisin sisälle hakiessa. Riimua laittaessa kävin pehmein, liukuvin käsin läpi koko pään ja niskan seudun. Kun kosketus lakkasi jännittämästä, pystyin pyytämään myötäystä niskasta ja pään laskemista alas riimun laittoa varten.  
Alkuun jätin riimun päähän koko päiväksi, ja monena iltana käytiin läpi sama keskustelu kiinni antamisesta ennenkuin pääsin varovasti loksauttamaan narun lukon riimun renkaaseen kiinni. 

Monena iltana vastareaktio nyt vain narun omaa painoa kohtaan oli tuo jännittynyt, nopea päännosto ylös. Kun siitä ei seurannutkaan yhtään mitään, olisittepa nähnyt Blondin ihmetyksen kun se pureskeli uutta asiaa! 
Boss,  joka kulkee iltaisin samaa matkaa vapaana talliin, oli rauhoittavana tekijänä aina vieressä. 

#1 Tervetuloa meidän blogiin!

Täällä seurataan valkoisen, tupsujalkaisen hevospariskunnan elämää niin myötä- kuin vastamäessä. Ihmisen ja hevosen välinen vuorovaikutus, positiiviset koulutustavat ja hevosen ehdoilla eteneminen näkyvät niin täällä kuin tallimme arjessa. Mukavia hetkiä blogimme parissa!

                                                       ___________________        

The Blue Boss onkin jo monelle tuttu, mallintöitä tekevä upea irlannin cob-ori. Boss matkusti meille Irlannista keväällä 2014. Kuvissa Boss poseeraa "hovikuvaajalleen" Johanna Sjövallille, joka on Vuoden Muotokuvaaja 2016 sekä Qualified European Photographer-tittelillä palkittu porilainen ammattivalokuvaaja.

"Katse Ulapalle" voitti hopeaa Suomen Ammattivalokuvaajat Ry:n Vuoden Muotokuvaaja 2016 lemmikkisarjassa.

"Vapaus"

"Voima"

Blondi taas on vastikään Englannista Suomeen saapunut, samanrotuinen tamma, joka antoi sopivasti lisäpotkua tämän blogin perustamiseen.
Viralliselta nimeltään Bob's Girl on 9-vuotias, elämänsä siitostammana laumassa viettänyt monen varsan emä. Koulutuksellisessa mielessä se on kuin tyhjä paperi, jolle on palkitsevaa alkaa kirjoittelemaan oppeja, joita hevosen on hyvä osata ihmisen kanssa eläessään. 


"Lähtökohta kaikessa tekemisessä meillä on vuorovaikutus. Kun yhteinen kieli on hallussa, syntyy luottamus ja uuden opettelu on hauskaa yhdessäoloa."

Kirjoittajana häärää Rita, hevosten omistaja. Minulla onkin koko ikäni ollut taudinkuvana hevoshulluus. Oireisiin vastaava lääke on etsitty jo lapsena fillarilla vaikka toiselta puolelta kylää. 13-vuotiaana sain 1-vuotiaan suomenhevostamman, joka opettikin paljon kun kaksi itsepäistä kasvoivat yhdessä.
Myöhemmin työskentelin vuoden verran ravihevosten, siitostammojen ja varsojen kanssa. 
Vuonna 2005 maahantoin ensimmäiset amerikkalaiset ja eurooppalaiset minihevoset. Siitä kymmenen vuotta eteenpäin, niin tuontihevosia ympäri Eurooppaa on kertynyt yli 200, minihevosten lisäksi rotuina PRE, lipizza, andalusialainen, sekä irlannincob myös "minikoossa".  Omia syntyneitä varsoja yhteensä kymmenkunta, onnistumisia ja valtaviakin takaiskuja.  Täysipainoista hevoselämää kaikkine mausteineen, joskin elanto on pitänyt hakea tallin ulkopuolelta. Perheeseeni kuuluvat myös avopuoliso, 3- ja 13-vuotiaat pojat ja parsonrusselinterrieri Piristeen PakkasUkko.